Lauantai 2012-01-14 N:o Nettisanomat 1307 - Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen!- Yhteys - Viikkosanomat-blogi - Etusivulle! |
Kuvia:
Pahvimies NiinistöKuva |
Lunta. |
Lunta, taidetta, rompetta, vaaleja ja koirantossut. Kuvia lumisena tammikuun lauantaina viikkoa ennen presidentinvaaleja 2012. |
|
Lunta, taidetta, rompetta, vaaleja ja
koirantossut.Kuvia lumisena tammikuun lauantaina viikkoa
ennen presidentinvaaleja 2012. Kuvia lauantaina 2012-01-14 klo 11-15. Keski-Suomi. Jyväskylä. Tourujoki - Rajakatu - Harjukatu - Paviljonki - Irish Bar - Aalto-sali - Våinönkatu. 1. Tourujoki on jäätynyt.2. "Liskopatsas", Kari Allonen, ammattikorkeakoulun ja Alvar Aallon suunnitteleman ensimmäisen (?) asuinkerrostalon kupeessa.3. Kauppamiesten näköispatsas. 4. Harjun kioski on muuttunut kioski "55":ksi koulukompleksin vierellä. 5. Jyväskylän Paviljonki ja korkeutensa saavuttanut Sokos-hotelli. 6. Sisään. 7. Teuvo Hakkarainen hymyilee aulassa keskustelun välistä, pyynnöstä. 8. Rompepäivät vetävät väkeä niin, että on erehtyä sinne. 9. Toimi Kankaanniemikin on saapunut Timo Soinin puhetilaisuuteen. 10. Yleisön joukossa on julkinen Pekka Haaviston,"kakkosen", kannattaja.11. Pieni kuulija ei innostu Soinin puheesta, jossa tämä mm. kertoo menettäneensä ulkoministerin tai valtiovarainministerin paikan pitäessään kiinni periaatteistaan. 12. Pentti Varkila soittaa huuliharpullaan "Finlandian" tilaisuuden alussa. Soini istuu ja Anitta Kangas seisoo. Paikalla on varmaankin parisataa kuulijaa, kun nonstop-kävijätkin lasketaan mukaan. 13. Paviljongin yläaulassa kahvittelusta tullessa törmää Jaakko Valon vuonna 2006 valmistuneeseen "Kulta-aikaan", vaneri, akryyliväri ja lyöntikulta.14. Rompetorilta Isä on löytänyt kaipaamansa pakoputken.15. Irish Barin lämpöisessä tunnelmasssa voi vain muistella, kuinka lämmintä ulkoterassillakin kerran kesällä oli kun siellä nyt talven viima puhaltelee.16. OHOH- ILTASANOMAT repäisee ainakin kunnon otsikot, kun se taas kiihdyksissään unohtaa "tutkimuksen" virhemarginaalit! 17. Paavo Lipposen vaalimainokset lumessa Aalto-saliin houkuttelemassa.18. "On the Sunny Side of the Street" vain soluu taitureiden esittämänä, pianisti Marian Petrescu ja basisti Mihai Petrescu. Sali on täynnä, ylhäällä parvella on kyllä hyvin tilaa myöhästyneellekin. 19. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kehuuPaavo Lipposta ja muistuttaa kuinka gallupit nujerrettiin viime eduskuntavaaleissa. "Tasavallan presidentin virka ei ole mikään ulkosuhteiden harjoittelupaikka". 20. Kahvia tarjoilemassa ihan samannäköinen nuori nainen, joka Asunnottomien yön iltatunneilla tarjoili hernekeittoa ulkona Kompassin nurkilla viime syksynä.21. Kahvijonot. 22. Rompetorilta tai sitten muualta tullut sivuvaunuilija pyörähtää Väinönkadulla. 23. Pieni koira näkee toisen pienen koiran kadun aurinkoisella puolella. 24. Söpöliinille on laitettu töppöset jalkaan tässä kahdeksan asteen pakkasessa, joka tuntuu kovin kylmältä viimaisina hetkinä. - Mobikuvat: Pertti Manninen. Isonna! |
Tämän numeron etusivulle! |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
phuket.fi patong.fi |
|
|
|
|
|
|
"2, 3, 4, 5, 6, 7 tai joku muu". Keski-Suomi. Jyväskylä. Vaajakoski. Vapaa-ajan keskus: Kirjasto ja liikuntahallit sekä urheilukenttä ja uimahalli Wellamokin on ihan vieressä. Tiistai 2012-01-03 klo 12:55. Lämpötila nollassa ja reilusti satanut lumi jo paikoin loskassa. Mobikuvat: Pertti Manninen. |
|
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
Lukijan kuva: "Katso tuolla on Hakkarainen!"Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen Jyväskylän yössä Kauppakadulla aikaisin sunnuntaina 2011-11-27 noin 03:n aikaan sankan fanijoukon piirittämänä. Lähetetyssä kuvassa keskustelijoiden kasvoja on hiukan pehmennetty. Kuva: H.N. - Katso myös! Samassa puserossa. |
"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin
julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina
31.07.2003. http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm |
Nettisanomat - Kaiken keskellä aina läsnä - |
|
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
Lähde rentouttavalle kalastusreissulle
Andamaninmerelle! Vietä päivä
kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi
vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille
riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa
hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea
matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla
on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla
mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. www.thailand.fi www.phuket.fi www.patong.fi www.flyingfinn.info www.midnightsunrestaurant.info |
SMILE from MODERN TIMES |
||
Lyric by JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS |
Music by CHARLIE CHAPLIN |
|
Moderately, with great
warmth |
SMILE, thou' your heart is aching, SMILE, even tho' it's breaking, When there are clouds in the sky, you'll get by, If you SMILE though your fear and sorrow, SMILE and maybe tomorrow, You'll see the sun come shining thru for you. Light up your face with gladness, |
Kasvoillesi onni suo.
|
||
Moderately, with great warmth | AIN' - HYMY |
suomennos: pertti
manninen, 1.0-versio, 17.05.01 |
modern times - nykyaika. kuvitelma. |
http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm
infoinfo.fi - 2012/01/14 - Lunta! Kuvia lauantaina 2012-01-14 klo 11-15. Keski-Suomi. Jyväskylä. Tourujoki - Rajakatu - Harjukatu - Paviljonki - Irish Bar - Aalto-sali - Våinönkatu. 1. Tourujoki on jäätynyt. 2. "Liskopatsas", Kari Allonen, ammattikorkeakoulun jaAlvar Aallon suunnitteleman ensimmäisen (?) asuinkerrostalon kupeessa. 3. Kauppamiesten näköispatsas. 4. Harjun kioski on muuttunut kioski "55":ksi koulukompleksin vierellä. 5. Jyväskylän Paviljonki ja korkeutensa saavuttanut Sokos-hotelli. 6. Sisään.7. Teuvo Hakkarainen hymyilee aulassa keskustelun välistä, pyynnöstä. 8. Rompepäivät vetävät väkeä niin, että on erehtyä sinne. 9. Toimi Kankaanniemikin on saapunut Timo Soinin puhetilaisuuteen. 10. Yleisön joukossa on julkinen Pekka Haaviston, "kakkosen", kannattaja. 11. Pieni kuulija ei innostu Soinin puheesta, jossa tämä mm. kertoo menettäneensä ulkoministerin tai valtiovarainministerin paikan pitäessään kiinni periaatteistaan. 12. Pentti Varkila soittaa huuliharpullaan "Finlandian" tilaisuuden alussa. Soini istuu ja Anitta Kangas seisoo. Paikalla on varmaankin parisataa kuulijaa, kun nonstop-kävijätkin lasketaan mukaan. 13. Paviljongin yläaulassa kahvittelusta tullessa törmää Jaakko Valon vuonna 2006 valmistuneeseen "Kulta-aikaan", vaneri, akryyliväri ja lyöntikulta.14. Rompetorilta Isä on löytänyt kaipaamansa pakoputken. 15. Irish Barin lämpöisessä tunnelmasssa voi vain muistella, kuinka lämmintä ulkoterassillakin kerran kesällä oli kun siellä nyt talven viima puhaltelee. 16. OHOH- ILTASANOMAT repäisee ainakin kunnon otsikot, kun se taas kiihdyksissään unohtaa "tutkimuksen" virhemarginaalit! 17. Paavo Lipposen vaalimainokset lumessa Aalto-saliin houkuttelemassa. 18. "On the Sunny Side of the Street" vain soluu taitureiden esittämänä, pianisti Marian Petrescu ja basisti Mihai Petrescu. Sali on täynnä, ylhäällä parvella on kyllä hyvin tilaa myöhästyneellekin. 19. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kehuu Paavo Lipposta ja muistuttaa kuinka gallupit nujerrettiin viime eduskuntavaaleissa. "Tasavallan presidentin virka ei ole mikään ulkosuhteiden harjoittelupaikka". 20. Kahvia tarjoilemassa ihan samannäköinen nuori nainen, joka Asunnottomien yön iltatunneilla tarjoili hernekeittoa ulkona Kompassin nurkilla viime syksynä. 21. Kahvijonot. 22. Rompetorilta tai sitten muualta tullut sivuvaunuilija pyörähtää Väinönkadulla. 23. Pieni koira näkee toisen pienen koiran kadun aurinkoisella puolella. 24. Söpöliinille on laitettu töppöset jalkaan tässä kahdeksan asteen pakkasessa, joka tuntuu kovin kylmältä viimaisina hetkinä. - Mobikuvat: Pertti Manninen. - TOP 20 Joulukuu 2011 - Presidentinvaalit 2012 - Julisteet tänään katukuvassa. Kuva: " 2, 3, 4, 5, 6, 7 tai joku muu". - Kuvat. "01.01.2012". - "The Jazzman" Kuva. - "Kiven hehku". Kari Alonen 2010. -- Lukijan kuva: "Katso tuolla on Hakkarainen!" - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - lauantai 14.01.2012 - kuvasivu - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista |
N:o Nettisanomat 1307 Vastaava
päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu
2012-01-14 ja 2012+01-15, nettiin 2012-01-15 klo 18:20 linkkejä
2012-01-15. Osa Nettisanomat- sivustosta, jossa kuvat isompina. Sivu tiistaina 2012-03-20. http://www.nettisanomat.com/2012/01/14/lunta.htm |
Tuuli käy heidän ylitseen ... Kuva: Pertti Manninen |
Nettisanomat/ Sanomanetti-sivustot.
Kävijätilastot. |
|||||
2011 syyskuu | syyskuu 2011 | lokakuu 2011 | marraskuu 2011 | joulukuu 2011 | |
1. | nettisanomat.com | 34 362 | 33 042 | 39 241 | 42 023 |
2. | viikkosanomat.fi | 24 622 | 22381 |
21097 |
20 464 |
3. | sanomanetti.fi | 8 167 | 5744 |
5319 |
6 396 |
4. | 12.fi | 7 324 | 6 488 | 8 227 | 12 356 |
5. | sanomatori.fi | 2 243 | 2497 |
2513 |
3 502 |
6. | vuosisanomat.fi | 2 019 | 1607 |
1533 |
1 804 |
7. | hs24.fi | 1 811 | 2 788 | 2281 |
8 931 |
8. | sanomapark.fi | 1 521 | 1109 |
1104 |
1 509 |
9. | infoinfo.fi | 1 153 | 762 | 927 |
1 172 |
10. | n24.fi | 924 | 1 002 | 724 |
1 335 |
11. | jyppi.fi | 673 | 685 | 870 |
936 |
12. | wincapita.fi | 673 | 431 |
796 |
1 000 |
13. | kuvasanomat.fi | (elokuu) 628 | 597 | 426 |
697 |
14. | shit.fi | 592 | 743 | 474 |
862 |
15. | fy.fi | 567 | 601 | 501 |
946 |
16. | hs2.fi | 506 | 992 | 914 |
1 526 |
17. | venus.fi | 503 | 484 |
443 |
551 |
YHTEENSÄ | 88 288 | 81 823 | 87 390 | 105 080 | |
2011 marraskuu, joulukuu |
|||||
18. | vahtija.fi | 585 |
653 |
||
19. | helkinginsanomat.com | 463 |
580 |
||
20. | sanala.fi | 552 |
646 |
||
21. | sanomaa.com | 442 |
521 |
||
22. | nettilehti.com | 509 |
730 |
||
23. | infola.fi | 396 |
501 |
||
24. | nettifoto.fi | 403 |
477 |
||
25, | kuvaviikko.fi | 339 |
477 |
||
26, | nettila.fi | 463 |
598 |
||
27. | fiftyfifty.fi | 254 |
461 |
||
28 | fotola.fi | 242 |
450 |
||
29. | nettimobi.com | 337 |
447 |
||
30- | hs24.mobi | 264 |
368 |
||
31. | mobix.fi | 163 |
294 |
||
YHTEENSÄ (18-31) | 5 412 | 8 436 |
|||
KAIKKI YHTEENSÄ | 92 802 | 113 516 |
|||
.. |
Linkit |
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". |
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. |
Onnellista vuotta 2009! |
BONNE ANNEE 2009 |
"The Jazzman" "The Jazzman". Musiikkikauppa MusikanttiJyväskylässä on koristanut näyteikkunansa todella jouluisasti. Tässä pieni yksityiskohta saksofonia soittavasta joulupukista Hyvää Joulua- laulukirjan nuotteja sovitellen, ehkä. Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu Harjun kupeessa. Perjantai 2011-12-16 klo 17:19. Pertti Manninen. |
"Kiven hehku". Kari
Alonen 2010. |
Lue myös! Björn Wahlroos-story. Nettisanomien kirjoituksia 1999- http://www.nettisanomat.com/2009/08/26/ etusivu.htm#nettisanomat20090818 |
Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue! "Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä". |
Html-koodin puhdistus ja linkkien korjaus tiistaina 2012-03-06 11:17. pm
Sivun kavennusten tarkistus ja uudet kavennukset lauantaina 2012-04-07
2012-05-12: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm |